Luokittelematon

Koulu ruoka…

22.12.2010, oonamaria

Nykypäivän koulu ruoka on pahaa.. Tiedän ettei pitäisi valittaa, mutta koulun ruoka on pahaa!! Monet ihmiset näkevät nälkää, mutta miks koulu ottaa rahaa pois kouluruuasta, eikä vaikka turhista kirjoista ja monista muista turhista tavaroista. Miettipääkä sitä… Jotkut voisivat edes vähän kunnioittaa meitä oppilaita ja sitä mitä me joudumme,  joka päivä syömään. Tuskin edes välitetään.. Useimmiten kaadan melkein kaiken ruuan lautaseltani pois, ruokajäte astiaan.

”Meidän koulussamme on yksi parhaista koulu ruuista..” Opettajat sanovat..

Joskus koulu päivinä tuntuu, että kuolisin nälkään.


5 vastausta

  1. oonamaria sanoo:

    Ei meidänkään koulussa ole omaa keitiötä. Kouluruokamme tulee keskuskeittiöstä. Keskuskeittiönruoka vain lämmitetään hellalla. Tuntuu, ettei keittiön kokkien kokkaustaito riitä valmistaa meille oppilaille kunnon ruokaa. Yleensä perunat ovat kovia ja pinta, kuin kumia. Eräs opettajani sanoi, että koulurukamme on alhaista. Opettaja oli tullut tullut toisesta koulusta, meidän kouluumme opettamaan. Hän sanoi että siellä koulu ruoka oli parempaa ja paljon parempaa.. Tuo on juuri tuota, toisten koulujen ruoka voittaa meidän koulumme ruoka. Mys meidän koulun ruokaa menee vanhuksille ja kunnanviraston kahvilaan.

  2. gloria sanoo:

    Tiedän, on todella ärsyttävää, jos on jotain ylipahaa lihakeittoa tai muuta ja siihen korvanjuureen tulee joku opettaja karjumaan että ”lappaappa sille lautaselle nyt sitä ruokaa tai muuten lähtee soitto kotiin!!”. Ja tietenkään en halua, että vanhempani luulevat minulla olevan syömishäiriö tms.

  3. diantre sanoo:

    Niinpä. Ja meidän koulussa ei oo enää koulun omaa keittiötä jossa tehtäis ruoka, vaan se tulee jostain keskuskeittiöstä. Eikö siinä mene enemmän aikaa ja rahaa ku ruoka ruodaan jostain kaukaa sivukylälle jossa koulu sijaitsee. Ja mitäs sitten kun sitä samaa ruokaa menee vanhainkodeillekkin. Eihän sellaisesta ruuasta voi nauttia ku ei ees tiiä mitä siin on.

  4. oonamaria sanoo:

    Juu, tiedän. En ota yleensä, sitä ruokaa, mitä en halua. Mutta jos en ota ruokaa opettajat valittavat… En tiedä…asia on niin moni mutkainen.. Toiset opettajat sanovat, ettei ruokaa tarvitse ottaa, jos ei halua. Ja toiset taas valittavat, jos ei ota ruokaa. Antaisivat kouluruuan rahan hyvän tekeväisyyteen tai hankkisivat, jotain TARPEELLISTA ja oppilaat voisivat tuoda omat eväät.. Jos koulu ei viitsi panostaa ruokaan..

  5. gloria sanoo:

    Aika normaalia, mutta ei se ole kiinni välinpitämättömyydestä, vaan siitä, että joku henkilö on päättänyt, että maanantaina on sitä ja tätä ruokaa ja tiistaina taas on tuota ja tuota ruokaa. Mutta toki voi myös olla ottamatta ruokaa, jolloin ei tuhlaa sitä. : D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *